Hanna Rautio

Punainen lanka




Punainen lanka on mielenkiintoinen metaforana. Kreikkalaisessa mytologiassa punainen lanka johdatti Theseuksen pois labyrintista. Suomessa sanayhdustelmän käyttö on vakiintunut laajemman teeman, ytimen, jonkin oleellisen kuvaajaksi, koko teoksen läpi kulkevaksi sitovaksi elementiksi. Punainen lanka- teos Akaalla saa aloituspisteensä, koivun mitä luultavimmin, joen varrelta. Aloituspisteeseen sidotaan muitakin punaisia lankoja, naruja yms, joita kävijät voivat vetää osoittamaan haluamaansa suuntaan. Kävijää kannustetaan ottamaan kuva tekemästään "reitistä", kertoa minne ja miksi "punainen lanka" vie jonnekin. Facebook-eventiin kävijät voisivat (tai jos teillä on serveritilaa, niin miksei sinnekin?) sitten lähettää ottamiaan kuvia teoksen kehkeytymisestä ja tilasta.

Avajaisissa 30.6. lasketaan aloituspisteestä vesille lähetin, jonka liikkeitä voi seurata. Gps-lähetin on rakennettu kelluvan rakenteen sisään, joka lammessa ja toivottavasti myös joella liikkuessaan, piirtää menostaan viivaa kartalle online. 

Hanna Rautiolle (s.1980) luonto on tärkeä teema niin vapaa-ajalla kuin taiteessa. Lukuisissa ryhmä -ja yksityisnäyttelyissään hänellä on ollut esillä useimmiten kuvaan pohjaavia töitä, kuten video- ja valokuvataidetta ja installaatioita. Harvemmin nähty luonto ja hetkessä syntyvät efektit luovat valokuviin mystistä tuntua. Hän on myös vapaan kulttuuri- ja taideyhdistys Rebirth ry:n perustajajäsen ja toiminnanjohtaja. Kollektiivina on järjestetty mm. yhteisötaidetyöpajoja kierrätysmateriaaleista, tapahtumia ja taideinterventioita. Raution teoksia on ollut esillä näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla aina vuodesta 2000. Rautio on tehnyt töitä myös luovassa johdossa mm. graafikkona, palvelumuotoilijana, tuotekehittelijänä ja suunnittelijana.